Että taas vaihteeks näinki...

Voi vittu että meni taas tnä hermot! Saatii taas äitin kans 3.maailmansota käyntiin ku se yritti pakottaa mua tekeen kauheesti jotai kotitöitä ja väitti etten koskaa tee mitää hommii ja mun veli muka tekee kaikki  hommat aina -.-" ..enpä oikee usko.. 
Siis oikeesti, miks mua kohdellaan meiän perhees nii paskasti?? Joskus tuntuu ett oon adoptoitu tai vahinkolapsi.. :( 
Aloin protestoimaan, enkä suostunu tekeen yhtää mitää ja sit oltiinki jo jälleen siinä pistees ett se alko taas sanoon ett se ei jaksa katella mua ja heittää mut ulos kohta ja saan kuulemma ettii itelleni jonku kämpän ja olla siel niiku tykkään. Ja ku se rupes taas sanoon jotai siihe suuntaan ett saan kohta selkääni nii sanoin ettei väkivalta ratkase mitää mut eipä se siitä oo ennenkää mitää piitannu vaikka oonki sanonu nii. Mut onneks pääsee maanantaina kouluu nii helpottaa vähä ku näkee taas kavereit :)
Tuntuu vaa nii paskalta ku tietää ett kotona kaikki vaa vihaa mua.. tai ainaki äiti ja isoveli, joka sano just yks pv ettei se tykkää yhtää ku tuun kotii viikonloppusin, ett ois kivempi ku mun sisko tulis mun sijaan aina kotii seinäjoelt. Arvatkaa haluunko mä mennä kotii lähes joka viikonloppu, en todd ja ku tietää miten siel aina vaa dissataan kaikest mitä teen ja joutuu tekeen kauheesti töitä ett väkttyis huudolt ja lyömiselt.. En tiiä mitä mäki oon tehny ku mua on aina vaa dissattu kotona koulunkäyntiin ja kaikkeen muuhunki liittyvist jutuist.
Joskus en jaksa tätä kaikkee ja mieles käy asioita joita en haluis ajatella mut ne ajatukset vaa tunkeutuu mun mielee, eikä koskaa voi tietää mitä käy jos ne ajatukset ottaa musta vallan.. Tähä asti oon onnistunu torjuun ne mut ei voi tietää miten kauan onnistun siinä. tää voi kuulostaa siltä ett haluisin vaa kerjätä säälii tai muuta vastaavaa, mut tää kaikki on totta ja pakkohan mun jonnekki täytyy ajatuksiini purkaa. En kyl tiiä onks tää iha paras vaihtoehto iha tänne kirjottaa mut sitähä varten tää blogi on ett kirjotan tänne mun elämäst. Joskus elämässä vaan tulee ala- ja ylämäkii mut se on elämää ja ei kaikkee mitä tänne kirjotan tarvii mitenkää liian tosissaa ottaa vaik kaikki tää totta onki.
Oon ite jo tottunu toho miten mua kotona kohdellaan, vaikkei se todellakaa oikein ookkaa. Pitää ny kestää viel sen aikaa ett pääsee muuttaan omaan kämppään..

Ja kuten kuvassakin lukee.. en voi olla täydellinen
Jos en kelpaa äitille tälläsenä ku oon nii siitä vaa, heittäkööt mut pihalle niiku usein on meinannu tehäkki